Jepulis. Päivän hommat alkoivat vasta kirkonmenojen jälkeen puolilta päivin...Yeah right. Myöhäinen aloitus johtui pikemminkin nuhaisen tyttären aiheuttamasta vähäisestä yöunesta:). Koska keli oli vielä poutainen, aloittelin levyttämällä pari leveyttä yläkolmiosta. Yhden maissa alkoi pisaroida, niin siirryin ikkuna-asennukseen. Jos tästä pistäisi kerrankin hiukan tarkemman työselostuksen.
Tarvikkeet: kiiloja, pari kansiruuvia per ikkuna, sekä tuommoinen mittakapula, jolla tsekataan raamin etäisyys runkotolpasta niin, että lopputuloksena karmi on lopullisen sisäverhouslevyn pinnan tasolla. Koska tässä tapauksessa sisäpuolelle tulee vielä 48*48 koolaus, niin tuo kapulan mitta oli tuo 48 (oikeammin 46)+13 mm Gyproc = 59mm.
Joku voi ihmetellä, mitä noilla kansiruuveilla tehdään. Se selviää seuraavasta. Kansiruuvit siis ruuvataan ikkunan aluspuuhun sopiville väleille ja ruuvataan haluttuun korkoon, sekä varmistetaan vaakasuoruus. Nämä kansiruuvit siis toimivat kiilojen sijaisina alapuolella ja jäävät lopulta uretaanin sisään. Ruuvit ovat helpommat säätää, etenkin yksinään työskennellessä ja kansiruuvit vielä mahdollistavat säädön ikkunan ollessa jo paikallaan.
Kun kansiruuvit on paikallaan, irroitetaan karmeista ikkunat ja nostetaan karmi paikoilleen. Tässä vaiheessa otetaan käyttöön tuo mittakapula ao. kuvan mukaisella tavalla. Kun mitta on oikea, voidaan laittaa kiila pitämään ikkunaa paikoillaan. Pienissä ikkunoissa kiiloja ei juuri tarvita...
...vaan voidaan suoraan ruuvata karmi kiinni. Ei saa kuitenkaan kiristään niin tiukkaan, että smyykit alkaisivat taipua.
Sitten mittaillaan ristimittaa ja varmistetaan vielä vaaka ja pystysuoruus...
..., jonka jälkeen nostetaan lasit paikoilleen ja varmistetaan esteetön ikkunan toiminta.
Ja lopuksi uretaania rako täyteen. Vaikka lienee jo sanomattakin selvää, pistooliuretaani on kätevämpi näissä hommissa ja turpoaa ehkä hiukan maltillisemmin.
Asentelin siis kaikki (huikeat kolme!!:)) ikkunaa, jonka jälkeen siirryin oven kimppuun. Ensin ovi irti karmeista.
Sitten 14mm poralla läpireikä karmiin. Valmiskarmeissa on yleensä vain 14 mm upotus, mutta mikäli halutaan käyttää säätöruuveja, pitää porata läpi.
Ensin saranapuolelta karmi tiukasti kiinni, sekä säätökiiloilla karmi oikeaan kuosiin. jonka jälkeen nostetaan ovi paikoilleen. Tsekataan ristimitta, välykset & toimivuus ja lopuksi sitten urtsat väliin. Tällä kertaa homma jäi kuitenkin vielä hiukan kesken, kun karmiruuvit loppuivat kesken..:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti