torstai 28. kesäkuuta 2012

Ekovillaa sinne mihin aurinko ei paista - välipohja eristetty


Kävin aamulla koppaamassa kyytiin kuvan vekottimen, Ekovilla-puhaltimen. Simppeli vekotin, jossa on suppilon pohjalla puutarhajyrsimen näköiset terävät siivet ja niiden alla puhallin. Koneen persiiseen parikymmentämetrinen 80mm letku kiinni ja kone käyntiin. Koneessa on myös kaukosäädin, jolla voi käynnistää ja sammuttaa koneen vintiltä käsin. Tämä on kätevä ominaisuus silloin, kun sattuu tulemaan tukos tai muu jumi, jolloin putkesta tulee pelkkää ilmaa. Nostattaa nimittäin tuolloin melkoisen pöllyn vintillä. Kun villaa tulee tasaisesti, pöllyä ei juurikaan nouse.

Serkkupoika tuli taas avuksi mättämään paaleja koneeseen. Itse kiipesin vintille. Oppirahat maksettiin heti ensimmäisen paalin kohdalla - villa piti käytännössä paloitella valmiiksi suppiloon. Kokonaisempi paali kiilasi itsensä helposti suppiloon.


Itse homma oli sitten melko sujuvaa. Reilussa puolessa tunnissa oli 1:3 laajennuksesta harjoiteltu, kun alkoi satamaan. Pressut päälle ja sisälle. Onneksi kyseessä oli todella paikallinen lyhyt kuuro ja päästiin jatkamaan. Parin tunnin letkuttelun seurauksena oli tuhottu reilu parikymmentä paalia. Laajenuksessa on nyt noin 40cm kerros Ekovillaa ja kävin vielä letkun kanssa pyörähtämässä tuolla vanhassa osassa, jonne sain lisäeristystä muutamaan paikkaan, missä oli ilmanvaihtokanavien asennuksen myötä tullut painumaa.



Ekovilla on sikäli mukavaa verrattuna kivi- ja lasivillaan, että se ei kutita. Muutoinkin tuntui helpolta hommalta tuo letkuttelu. Yhtäläistä sisarvilloihin oli kuitenkin se, että osasipa sekin mennä ihan jokaiseen paikkaan paidan alle ja myös sinne mihin aurinko ei paista:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti