maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ei ole enää kattoa pään päällä - tiilet purettu

Tättärää taas täältä. Torstain jälkeen ei järkyttävästi ole tapahtunut. Povattiin viikonlopuksi niin kurjaa keliä, että päätimme lähteä sateen pitoon anoppilaan Savonlinnaan. Perjantaina, kun piti "pyyhkäistä" vielä viimeiset tuulensuojalevyt seinään, havaitsin asennuksessa strategisen virheen, jonka seurauksena piti irrottaa neljä levyä, eli pakkia tuli. Sunnuntaina mökiltä palattuamme fiksasin loput varastossa olleet kuusi levyä seinään ja hain tänään maanantaiaamuna rautakaupasta lisää.

Täksi aamuksi oli sovittu runkokatselmus kaupungin rakennustarkastajan kanssa. Pari pientä korjausta tuli, koska rakennesuunnittelija ei niistä ollut maininnut. Toiset ristikoiden sidepuista ei ollut kiinnitetty päätyrunkoon, koska ne eivät sattuneet järkevästi pystylinjaan minkään tolpan kanssa. Sinne ne nyt pitää periaatteesta kuitenkin jotenkin viritellä. Toinen korjaus koskee tuota terassin ulkoseinää ja ristikoiden suhdetta siihen. Vedin tuon seinärungon ristikoihin asti, vaikka sinne alle pitäisi jäädä sentin rako, aivan kuten väliseinissäkin. Pitää tehdä se rako sinne. Pieniä juttuja molemmat.

Koska sääennuste näytti tälle viikolle myös hiukan sateista, en edes haaveillut kattohommista. Eilen kuitenkin alkoi näyttää siltä, ettei ainakaan muutamaa pisaraa enempää siunaantuisi tälle viikolle, joten pikapäätöksenä päätin riipaista kattotiilet pois. Serkku tuli auttamaan hommassa (näin työllistetään lomailevat opettajat...:)). Aikaa meni noin viisi tuntia ja kaikki kivet oli maassa. Kovin on paljaan näköistä.


...ja toisesta kulmasta. Vanhassa aluskatteessa oli aika pienet nuo ylösnostot läpivientien osalta. Kuten näkyy, myöskään tuuletusrimoja ei ollut ruoteiden alla. Nämä seikat tullaan fiksaamaan uuden aluskatteen osalta.


Tässä vielä peitettynä uuden ja vanhan sauma, josta huomenna lähdetään hommaa purkamaan. Tuolla muovin alla on siis täysipitkät vuodat rullattuna. Ei muuta kun vanhaa ruodetta pois ja uutta katetta & tuuletusrimaa paikoilleen. Räystäät ja läpiviennit ovat hankalin homma.


Tässä kuva puretuista tiilistä, sekä varttitunnissa improvisoidusta purkurännistä. Aivan loistavasti toimi tuo viritys:) Siinä sai laskettua kuuden tiilin niput suoraan läjään ilman viskelyä. Huomenna siis uutta aluskatetta paikoilleen:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti